Talvisota oli lyhyt ja verinen kahakka, joka kestä 105 päivää. Suomen onneksi, sillä joukkomme olivat 79 vuotta sitten helmi- maaliskuun vaihteessa 1940 Kannaksella romahduksen partaalla. Hallituksessa Suomen johto oli kallistumassa pikaisen rauhanteon kannalle. Ulkoministeri Väinö Tanner oli kovan paikan edessä, kun hänen piti edistää rauhantekoa ja toisaalta yrittää neuvotella sotilaallista apua länsivalloilta.
Tanner toi 23.2.1940 hallituksen neuvottelupöytään Neuvostoliiton välittämät raskaat rauhanehdot, jotka saattoivat puolustusministeri Juho Niukkasen repeämisen partaalle. Niukkaselle selvisi, että myös hänen kotikuntansa Kirvu jäisi uuden rajan toiselle puolelle eli Neuvostoliiton haltuun. Hallituksen istunnoissa Niukkanen hoputti länsiavun saamista ja uskoi, että rättiväsyneet suomalaisjoukot kestäisivät maaliskuun loppuun, johon mennessä Suomen piti saaman apuun hävittäjiä ja valiojoukkoja.
Kirjassani kuvaan hyvin Suomen ja hallituksen dramaattisia päiviä 1940 lähes tunti tunnilta ennen lopullista päätöstä lähettää rauhanneuvottelijat Moskovaan. Istun ikään kuin Niukkasen olkapäällä ja eläydyn hänen mielialoihinsa ja niiden vaihteluihin. Oli se hurjaa eikä sitä todeksi uskoisi, elleivät lähteet puhuisi selkeää kieltään! Hallituksen istunnossa 28. helmikuuta 1940 Niukkanen toivoi, että ylipäällikkö Mannerheim sanoisi mielipiteensä siitä, kestäisikö suomalaisjoukkojen uusi puolustuslinja vai ei.
”On edullisempaa taistella kuin luovuttaa Viipurin lääni ilman taistelua”, Niukkanen linjasi. Hän vaati, että Suomen ei pidä mennä sellaisiin rauhanehtoihin, jotka riistävät meiltä puolustusmahdollisuudet. ”Silloin on parempi taistella viimeiseen mieheen”, puolustusministeri linjasi.
Lähde: SA-kuva
Kirjan ”Talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen, traumana Karjalan menetys” voi tilata osoitteessa: https://www.editapublishing.fi/muut/tuote/talvisodan-puolustusministeri-juho-niukkanen-traumana-karjalan-menetys