Tietokirjailija Mikkilä (kuvassa oik.) on myös saanut julkisuutta.

Tietokirjailijan unelma on toteutumassa: Itsepäinen Niukkanen saa julkisuutta vuoden edetessä

Tämä vuosi 2019 on talvisodan ”juhlavuosi”, koska 30.11. 2019 tulee kuluneeksi 80 vuotta sodan syttymisestä. Tietokirjailijan näkökulmasta on tosi hieno asia, että kirjoittamani talvisodan puolustusministerin Juho Niukkasen elämäkerta ajankohtaistuu mitä pidemmälle vuosi etenee. Teos ilmestyi 24.10. 2018 eduskunnan Kansalaisinfossa juhlallisin menoin. Loka- marras- ja joulukuu olivat tavallaan vauhdinottovaihetta teokseni osalta. Tieto teoksesta – lähes unohdetusta vaikuttajasta – alkoi levitä. Nyt alkuvuodesta on tapahtunut teoksen kannalta paras mahdollinen. Oman markkinointityön avulla ja kirjasta tehtyjen lukuisten arvostelujen siivittämänä Niukkanen on nyt tukevasti pöydässä, kun talvisotakirjallisuutta alkaa kesän jälkeen ilmestyä lisää. Loppuvuodesta tilanne edelleen taatusti sähköistyy. Tulee talvisotaseminaareja, muistojuhlia ja talvisotaan liittyvien uusien kirjojen julkistamistilaisuuksia. Ainakin ajoitus on ollut Niukkasen kirjan osalta kohdallaan. Tietokirjailijan unelma on toteutumassa..

http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/271746-talvisodasta-elinikainen-trauma