Historian popularisointia

Näinä aikoina tietokirjailijan työmahdollisuudet ovat Korona-pandemian takia vähissä. Makkaraa ja kurkkua leivän päälle saa etsiä hiki (tohtorin)hatussa! Onneksi olen saanut tehdä töitä Alma Medialle. Sen julkaisema Iltalehti on julkaissut erilaisia historialehtiä, joiden tekemiseen olen päässyt mukaan. Viimeksi rävähti luettavaksi Keisari Kekkonen-lehti. Kirjoitin kaksi artikkelia, toisen Kekkosen lapsuudesta ja nuoruudesta, toisen Kekkosen presidenttikauden alkuvuosista.

Näitä artikkeleita tehdessä tulevat mieleen 1970-luvun opiskeluvuodet Turun Yliopiston historian laitoksella. Siellä teimme proseminaarissa pientutkimuksia erilaisista aiheista. Käytettävät lähteet oli jo etukäteen määrätty.

Iltalehden historian teemanumeroissa on kyse historian popularisoinnista. Artikkeleiden lähteinä käytetään painettuja lähteitä eikä ole tarkoituskaan etsiä uusia, ainutkertaisia lähteitä. Artikkelit kuvailevat sovittuja aiheita nykytutkimuksen valossa. Kyse ei ole historiaa syvästi, lukijat hyvästi -asettelusta vaan tavoitteena on herättää lukijoiden huomio mielenkiintoisiin teemoihin.

Hyvä, jos Suomen historian teemat kiinnostavat edelleen. Sirpaletietoa löytyy helposti netistä. Tärkeää kuitenkin on saada tietyt ilmiöt ja tapahtumat kompaktiin muotoon. Hahmottamalla menneisyyttä hahmottaa myös tulevaisuutta.

Ja Kekkonen – olihan hän ilmiö, lähes keisari aikoinaan tuolloisten presidentin valtaoikeuksen avulla.