Tässä tiivis ja naseva Lauri Kontron arvio kirjastani Talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen TRAUMANA KARJALAN MENETYS (Edita). Arvio julkaistiin valtakunnallisessa viikkolehti Karjalassa. Kontro korosti Niukkasen roolia lujatahtoisena poliitikkona ja karjalaisten heimopäällikkönä. Niukkasen elämä ja poliittinen ura oli rosoinen. Itse asiassa ”Niukun” elämässä ei ollut muuta kuin politiikka. Hän oli ensimmäinen ”ammattipoliitikko” aikana, jolloin politiikkaa ja toimintaa politiikassa ei pidetty vielä ammattina.
Lujatahtoinen heimopäällikkö
Lujatahtoinen heimopäällikkö
LAURI KONTRO
Kolumni Karjala-lehdessä 8.11. 2018
KIRVULAINEN Juho Niukkanen (1888–1954) oli käynyt vain kansakoulun ja veistokoulun, mutta silti hän ponnisti politiikan huipulle ja pysyi siellä yli kolme vuosikymmentä. Niukkanen tuli kuuluisaksi nuukuudestaan valtiovarainministerinä. Suurimman roolinsa hän näytteli kuitenkin talvisodan puolustusministerinä.
Tohtori Timo Mikkilän tuore teos (Juho Niukkanen – Talvisodan puolustusministeri, Edita 2018) piirtää kokonaiskuvan tästä lahjakkaasta, värikkäästä ja äärimmäisen lujatahtoisesta karjalaispoliitikosta, jonka sanottiin hajottavan ja pystyttävän hallituksiakin. Sitä hän tekikin ja nosti ja kaatoi myös presidenttejä.
Juho Niukkanen oli moniottelija. Hänen erityisalansa oli maanpuolustus, mihin hän tutustui jo jääkäriliikkeessä värvärinä. Siviilissä hän oli iso sahayrittäjä, viipurilaisen Maakansa-lehden hallituksen puheenjohtaja, suojeluskuntamies ja ennen kaikkea poliitikko, jolle Karjala oli sydämenasia. Sodan jälkeen hän kuului Karjalan liiton keskeisiin vaikuttajiin. Niukkanen oli poliittinen sotilas, kirjoittaa Mikkilä.
1930-LUVULLA Niukkanen kannatti kovaa linjaa kansanvaltaista järjestystä uhannutta lapuanliikettä ja sen jatketta IKL:ää vastaan. Maalaisliittolaiselle Niukkaselle sekä fasismi että kommunismi olivat äärimmäisiä vihollisia. Hänen mielestään”parlamenttarismilla” oli oikeus itsepuolustukseen eikä diktatuuriliikkeille pidä antaa tilaa. Ei ihme, että kirvulainen joutui lapualaisten silmätikuksi.
Niukkanen oli ensimmäinen ministeri, joka joutui valtakunnanoikeuteen. Syyte oli rankka: valtioneuvoston pöytäkirjojen väärentäminen. Kyseessä oli äärioikeiston järjestämä ajojahti, ja oikeus vapautti Niukkasen. Kohu paisui silti sellaisiin mittoihin, että Niukkanen jättäytyi pois eduskunnasta 1933 ja siirtyi takaisin Viipuriin. Kansa äänesti kuitenkin seuraavissa vaaleissa kirvulaisen kirkkaasti takaisin eduskuntaan.
Talvisodan alla Niukkanen palasi huipulle ja vaikutti Cajanderin hallituksen puolustusministerinä. Sodan pilvien jo noustessa Mannerheim vaati armeijalle rahaa, mutta rahaministeri Tanner oli tiukkana. Niukkanen, joka aiemmin oli ollut samalla niukkaslinjalla kuin Tanner, käänsi kelkkansa Mannerheimin linjalle. Sota ehti kuitenkin ensin eikä edes Ruotsista saatu aseita. Cajander pääministerinä vaihtui Rytiin, mutta Niukkanen jatkoi puolustusministerinä. Tannerista leivottiin ulkoministeri.
NIUKKANEN pelkäsi sotaa, mutta katsoi, että Neuvostoliiton vaatimuksiin ei pidä suostua. Tanner taas uskoi, että sotaa ei tule, koska ”ryssä ei ryhdy aseelliseen hyökkäykseen”. Tanner halusi kotiuttaa YH:ssa olleet joukot vain viikkoa ennen Neuvostoliiton hyökkäystä 1939, mutta Niukkanen ja Mannerheim kieltäytyivät. Ehkä Niukkanen pelasti taipumattomuudellaan Suomen, päättelee Mikkilä.
Niukkanen vastusti rauhantekoa viimeiseen asti ja uskotteli itselleen ja muille, että länsimaat tulevat vielä auttamaan Suomea. Kun rauha tuli, hän teki oman ratkaisunsa ja erosi hallituksesta. Yhteen asiaan Niukkanen ehti kuitenkin vielä vaikuttaa.
Pääministeri Ryti ja ulkoministeri Tanner harkitsivat sitä, että karjalaiset olisivat jääneet luovutetulle alueelle. Niukkanen asettui poikkiteloin. ”Joka sorkan on tultava pois”, Niukkanen vaati.
Hallitus asettui Niukkasen kannalle. Joka sorkka tuli pois, ja se oli historiallinen asia.
Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden entinen päätoimittaja, joka vaikuttaa YLE:n ja Karjala Lehti Oy:n hallituksissa.